Hämmästyneet farmarit katsoivat toisiinsa. Mark astui äkeissään ovelle.
Hän katsoi vielä taakseen.
»Minä en kokouksesta välitä. Anton Klovacz ei saa rauhaa sellaisessa maassa, jonka Caleb Gare hänelle antaa», hän sanoi ja poistui myymälästä.
Caleb katsoi Markin jälkeen, silmien säikkyessä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alla. »Ha, haa! Tämän saat vielä katua, poikaseni! Tämän saat vielä katua», hän mutisi itsekseen.
Farmarit olivat kaikki hämillänsä.
Mark näki Klovaczin pojan istuvan yhä vankkurien kuskipukilla.
»Me ajamme lähetysasemalle, poika», hän sanoi tälle ystävällisesti.
»Siellä on väljemmät tilat.»
Niinpä nuo molemmat ajoivat parinkymmenen mailin päähän katoliselle lähetysasemalle, joka sijaitsi etelän puolella. Tie oli pitkä ja huono, harvoin kukaan sitä käytti ja siksi se oli jäänyt aivan hoitamatta. Hyvän matkaa se kulki metsän halki, missä ilma oli leuto ja täynnä kuivuvien lehtien tuoksua. Pihlajat punaisine terttuineen reunustivat tietä ja hulluruohopensaat olivat täynnään vahamaisia marjoja, jotka alkoivat jo hiukan punoittaa. Päivä oli tyyni, joskin silloin tällöin vähäinen tuulenpuuska lennätti kuivia lehtiä heidän edellään tiellä. Mark ei ollut koskaan eläissään tuntenut niin syvää yksinäisyydentunnetta. Poika istui ääneti hänen vieressään koko ajan, vilkaisten kerran tai pari vankkurien perällä olevaan arkkuun. Vaatekatoksen alla arkun karheat laudat kolisivat vankkurien pohjaa vasten yksitoikkoisen rytmillisesti loppumattoman pitkällä matkalla. Aurinko kohosi keskipäivän korkeuteensa, kuumuus oli rasittava ja paahtoi pieniä kiiltäviä läikkiä hevosten mustiin kylkiin, ja Mark ja poika olivat pakotetut pysähtymään jonnekin taloon ruokkiakseen niitä.
Iltapäivällä he ajoivat nummiseudun halki, joka oli alava ja ruskeana kuivuneista korsista. Klovaczin poika istui Markin vieressä sanomatta sanaakaan. Mark pingotti kankaan tiukemmalle arkun ylitse sitä myöten kuin kuumuus kiihtyi ja tie oli vailla kaikkea varjoa. Kerran he näkivät jättiläishaukan laskeutuvan alas nummelle ja äkkiä taas kohoavan suoraan ilmaan. Sitten se katosi avaruuteen puristaen kynsissään pientä eläintä. Klovaczin poika näki tuon, mutta ei sanonut mitään. Tuo harvinainen näky tuskin nostatti hämmästynyttä ilmettä hänen miettiville kasvoilleen.
Läntisellä taivaanrannalla hohti vain kapea värikäs juova, kun he käänsivät hevoset lähetystalon edustalle. Mark laskeutui maahan ja kolkutti ovelle. Vanha pappi avasi oven ja tähysteli vieraita.
Kun Mark oli kertonut hänelle asiansa, pyysi pappi heidät huoneeseen. Sitten hän katosi talon toiseen päähän ja palasi takaisin seurassaan nuorempi pappi, joka tervehti Markia hyvin ystävällisesti.