»Surullinen tapahtuma», hän sanoi lempeällä äänellä. »Me luemme messun sielu paran puolesta huomisaamuna. Minä käsken tuoda arkun taloon. Tulkaa nyt mukanani.»
Hän saattoi heidät valoisaan huoneeseen, missä oli ruokaa pöydässä. »Minulla on aina varattuna ateria matkamiehille», hän sanoi pyytäen heitä istumaan pöytään.
Seuraavana aamuna, kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, Anton Klovacz haudattiin intiaanien hautuumaalle. Hautausmenot olivat yksinkertaiset. Mark ja Antonin vanhin poika seisoivat paljain päin haudan partaalla papin laulaessa sielumessua. Sitten pystytettiin haudalle karkeatekoinen risti, johon nimi ja päivä oli merkitty, ja Anton Klovacz jätettiin yksin. Tuuli soitteli kuivahkolla sävyllä keltaisia korsia hautuumaalla. Kasvukausi oli päättynyt.
II.
Garen farmilla kaikki kävi entistä latuaan. Judith, Martin ja Charlie olivat lopettaneet leikkuun ja keräsivät lyhteitä kuhilaille. Caleb seurasi tarkasti heidän työtään kotoa käsin.
Jotta Caleb ei saisi syytä vartioida häntä vielä entistä ankarammin, koetti Judith salata mielenmuutostaan tavattuaan Svenin. Hän oli palannut kotiin sinä päivänä yhtä synkän näköisenä kuin ennenkin eikä ollut syödessä katsonut kehenkään. Mutta Lind, joka katseli häntä tarkasti ja tiesi, mitä muut eivät tienneet, huomasi selvän muutoksen hänessä.
Jotakin oli tapahtunut Calebille. Hän oli palannut kotiin kokouksestaan Yellow Postista tyytymättömänä ja sanattomana, ja Amelia, vilkaisten häneen sivulta, ihmetteli mielessään, mitenkähän hän voisi päästä selville siitä, mitä oli tapahtunut. Sillä se, mitä oli tapahtunut, ei ollut Calebille eduksi, sen hän tiesi. Amelia näki hänen kasvoistaan, että jokin asia katkeroitti hänen mieltään. Hän saattoi seisoa pitkät ajat jalka lammaslaitumen aidan alimmalla rautalangalla, käsivarret ristissä, ruumis nojautuneena aitaan ja katse suunnattuna pelloille, missä heinäsuovat seisoivat. Sitten hän tuli keittiöön ja hajamielisenä käsitteli hihnanpalasia tai naula- ja kierrenaulalaatikoita. Amelia valmistui vihanpurkaukseen; tällaiset merkit ennustivat aina sen tuloa.
Kaksi päivää sen jälkeen kuin Caleb oli käynyt Yellow Postissa, se puhkesikin ilmi. Lapset ja opettajatar olivat menneet ullakolle. Amelia keitti kaurapuuroa seuraavaa päivää varten. Caleb oli palannut kotiin pellolta, sulkenut hiljaa oven perässään, hölskyttänyt lyhtyä ja ripustanut sen naulaan ovensuuhun.
»Sinun poikasi on herra, Amelia. Hieno herra», Caleb sanoi melkein kuiskaten, astuessaan Amelian ohi toiseen huoneeseen.
Amelia huokasi. Häntä alkoi äkkiä väsyttää, ikäänkuin hän pitkän aikaa olisi tehnyt turhaa työtä. Huolimatta kaikesta siitä, mitä hän oli tehnyt, se tuli nyt sittenkin. Hän tylsistyi täydellisesti päästyään nyt varmuuteen. Hän ei vastannut mitään Calebin huomautukseen.