Nyt ulko-ovi aukeni. Judith tuli taas huoneeseen. Lind Archer näki hänet hämärässä lyhdyn valossa, joka riippui keittiön oven pielessä. Hän oli suuri ja roteva vartaloltaan, rinta oli korkea ja leveä kuin pojalla; hänen hiuksensa olivat kiharat ja mustat ja loistivat päälaella sinertävinä; hänen pitkien ja kapeitten silmiensä ilme oli tällä hetkellä synkkä; hänen huulensa olivat paksut ja suupielet riippuivat alas. Hänellä oli yllään pellavaiset työhousut ja paksu takki, ja hän seisoi vankasti jaloillaan, ikäänkuin hän olisi ollut valmis ottamaan iskun vastaan tai itse iskemään.
Judith lähestyi raskain, huojuvin askelin Lindiä. Opettajatar ei mielestään koskaan ollut nähnyt näin voimakasta kaunotarta.
»Onko teidän nälkä?» tyttö kysyi äkkiä.
»Hiukan», myönsi Lind.
Ellenin kädet pysähtyivät ilmaan harmonion koskettimien yläpuolelle. Hänen silmänsä ilmaisivat moitetta, kun hän kiinnitti ne Judithiin. Mutta välittämättä sisarestaan nuorempi tyttö harppasi pitkin askelin ruokasäiliöön. Hän ilmestyi jälleen kantaen lautasta, jolla oli kaksi voileipää ja lasillinen maitoa.
Ellenin harmi kasvoi. Hän nousi harmonion äärestä.
»Jude, tiedäthän, ettei isä —»
»Ei teidän ruokahalunne tästä pilaannu — jos te nyt yleensä illallista saattekaan», sanoi Jude opettajattarelle, keskeyttäen Ellenin puheen. Lind otti vastaan tarjotun ruoan, hän oli niin hämillään, ettei kyennyt edes vastaanpanemaan.
Ellen poistui keittiöön sanaakaan sanomatta. Lind oli kuulevinaan, että hän neuvotteli äitinsä kanssa kuiskaavalla äänellä. Opettajatar puraisi vastahakoisesti palasen voileivästä ja joi kulauksen maitoa.
Jude, joka kiersi lankaa kepin ympärille, istahti lattialle Lindin jalkojen juureen.