»Sillä jos toinen heistä lankee, niin hänen kumppaninsa auttaa hänen ylös. Voi yksinäistä, jos hän lankee, niin ei ole toista saapuvilla häntä auttamaan!
»Ja koska kaksi yhdessä makaavat, niin he lämmittävät itsensä; mutta kuinka yksinäinen tulee lämpimäksi?
»Yksi voitetaan, vaan kaksi seisovat vastaan; sillä kolminkertainen köysi ei katkea niin pian.»
Caleb sulki äkisti kirjan. »Siihen teksti loppui», sanoi hän karhealla äänellä.
Lapset, odottaen kidutushetken päättymistä, olivat kuunnelleet vain puolella korvalla. Mutta Amelia, joka luonnostaan oli hurskas, oli imenyt itseensä joka sanan. Eräs lause jäi erikoisesti hänen mieleensä. »Sillä tyhmä pusertaa käsiänsä ja syö omaa lihaansa.» Sitä juuri Caleb teki. Ja siinä juuri hän itse myös avusti häntä. Söi omaa lihaansa, täällä maalla. Mutta Amelialla ei ollut mitään valinnan varaa, korkeintaan hän saattoi valita, mitä hän omasta lihastaan söisi. Hyvä Jumala, tätä oli mahdoton kestää! Caleb jatkoi — selostaen uuden papin saarnaa.
»Niinpä meidän, jotka asumme tässä yksinäisessä maassa ja koetamme elää kristityn elämää sillä maakaistaleella, jonka Herra on antanut meille, tulee pitää yhtä, jotta saavuttaisimme työstämme lämpimän ja hyvän palkan. 'Parempi kourallinen rauhaa kuin molemmat kädet täynnä työtä ja harmia.' Parempi elää täällä köyhänä ja tyytyväisenä, kuin tavoitella maailmaa ja sen paheita maallisen rikkautemme kartuttamiseksi. Sitä sinun, Jude, tulee ajatella, ja teidän, Ellen ja Martin, ja myöskin sinun, Charlie. 'Sillä jos toinen heistä lankee, niin hänen kumppaninsa auttaa hänen ylös. Voi yksinäistä' — kuulkaa — 'Voi yksinäistä, jos hän lankee, niin ei ole toista saapuvilla häntä auttamaan.' Ymmärrätkö sitä, Amelia?»
Amelia mutisi: »Luullakseni he ymmärtävät sen kaikki.» Hän olisi voinut huutaa ääneensä, lyödä Calebia vasten kasvoja hänen tekopyhyytensä vuoksi. Hän olisi voinut nousta pystyyn ja piestä häntä voimainsa takaa, kun hän saattoi niin väärällä tavalla selittää sen kirjan jaloja sanoja, joka niin usein oli lohduttanut häntä. Mutta hän istui vain kuunnellen tarkkaavaisesti, kunnes Caleb oli hillityllä äänellä lukenut Herran siunauksen.
»Tämä ei ollut mikään varsinainen pääsiäissaarna, senhän te ymmärrätte. Mutta pastori Blossom arveli vuodenajan mukaisen saarnan miellyttävän meitä enemmän, kuten hän sanoi. Mitä sinä arvelet, Amelia?»
»Minun mielestäni saarna oli hyvin valittu», sanoi Amelia hiljaa.
Sitten kaikki nousivat ja kävivät pöytään mrs. Garen tuodessa ruokaa keittiöstä ja ikävästä haukottelevan Judithin auttaessa häntä.