»Kyllä nämät kelpaavat siihen asti, kunnes lääkäri saapuu taas
Sidingiin.»
Lind tiesi, että ne olivat jo kauan olleet sopimattomat — ehkäpä liiankin kauan.
»Ellen», alotti Lind istahtaen maahan tytön viereen, »sallisikohan isäsi minun ostaa sinulle silmälasit?»
»Voi, rakkaani, älkää sanoko hänelle mitään sellaista!» Ellen huudahti. »Hänen tarkoituksensa on ostaa minulle uudet lasit — hän vain unohtaa aina. Se ei ole mikään rahakysymys.»
Ellen näytti todellakin niin kiusaantuneelta, ettei Lind voinut sanoa sen enempää. Sääli todellakin, että hän piti siinä määrin isänsä puolta. Lind ei voinut tehdä mitään — hänen apuansa ei otettaisi kuitenkaan vastaan. Judithkin oli ylpeä ja vetäytyi heti pois, niin pian kuin joku lahja oli kysymyksessä. Eihän hän esimerkiksi tahtonut ottaa vastaan merenvahahelmiä Lindiltä — väittäen, etteivät ne hänelle sopineet.
»Ellen, aiotko jäädä tänne koko elämäksesi?» kysyi Lind hiljaa.
Ellen repi siemenpussin kulman auki ja ripotteli joitakin siemeniä kouraansa.
»Mitäpä muutakaan voisin tehdä?» hän vastasi, ja vähäinen vihamielinen piirre ilmestyi hänen suunsa molemmin puolin. »Eihän tällä paikalla ole mitään vikaa. Minä olen elänyt täällä siksi kauan, että olen kiintynyt siihen, vaikka te ette siitä pitäisikään.» Lind ei ollut koskaan ennen kuullut hänen puhuvan niin kiihkeästi. Hän oli heittänyt päänsä taaksepäin, ja posket hohtivat punaisina.
»Ellen, kyllä sinä tiedät, mitä minä tarkoitan! Olet kaunis, älykäs — jos saisit vain hiukan oppia, niin sinusta voisi tulla jotain. Täällä elämäsi menee hukkaan. Etkö koskaan ole pyytänyt isältäsi päästä joksikin aikaa pois?»
»En», vastasi Ellen välinpitämättömästi, »en halua lähteä minnekään.»
Hän ripotteli siemeniä pieneen uurteeseen.