»Olen aina ollut yksin — kunnes te tulitte, Lind. Minun täytyy ensin tottua siihen ajatukseen, että te olette olemassa», Mark sanoi niin vakavasti, että Lindin täytyi nauraa.
»Huomasiko joku garelaisista teidän tulevan tänne?» Lind kysyi kiusaantuneena.
»Garelaisetko? Ah, nuo ihmiset. En todellakaan tiedä. En nähnyt ketään muuta kuin punatulkun tiellä, eikä se liikuttanut edes höyhentä», Mark sanoi astuen ikkunan luo sillä välin kuin Lind korjasi tavarat pöydältä. »Miksi te sitä kysytte? Pelkäättekö heitä?»
»En lainkaan», Lind kiiruhti sanomaan. »Minä en vain haluaisi, että he — minä tahtoisin pitää teidät erillänne heistä — ikäänkuin toisessa maailmassa. Jos te menette heidän luokseen tai keskustelette heidän kanssaan, niin teidän kuvanne sekaantuu heihin. Ymmärrättekö? En tahtoisi, että te näkisitte heitä tai he teitä, lukuunottamatta ehkä Judithia —» Lind vilkaisi Markiin mietteissään ikäänkuin tuumien, oliko tällainen jako viisasta.
»Tulitteko jalan?» kysyi Lind, kun he olivat lähteneet ulos ja kävelivät pitkin pientä polkua, joka kulki tiheän havupuumetsikön läpi koulutalon taitse.
»En, ratsastin norsulla. Se häipyi teidän ovellanne», sanoi Mark ja he nauroivat molemmat.
»Olisin kuitenkin hyvin utelias näkemään tuota Garen perhettä», sanoi
Mark vähäistä myöhemmin. »Varsinkin Caleb Garea. Minulle kerrottiin
Yellow Postissa, että hän on itse piru.»
»Ei, siksi hän on liian ilkeämielinen. Hän on myös liian ilkeä, jotta tekisi mieli ottaa häntä hengiltä. Sen vuoksi Fusi Aronson ei ole tehnyt sitä jo aikoja sitten.»
Lind kertoi hänelle Fusista.
»Minun tekisi mieleni tavata häntä», sanoi Mark.