Mark katsoi omituisesti Lindiin, sitten hän kääntyi ja kiiruhti pois tietä myöten. Kerran hän vilkaisi taakseen ja näki Lindin seisovan samalla paikalla, minne hän oli jättänyt hänet. Kohottaen leveälieristä hattuaan hän heilutti kättään ilmassa. Lind jatkoi matkaansa Garen pihalle. Hänen sydämensä sykki kiihkeästi.
VI.
Keritsemisaika oli käsissä. Kolmekymmentä lammasta, joilla oli niin paksu villa, että ne näyttivät kömpelöiltä omissa turkeissaan, oli tuotu aitaukseen, missä Judith, Martin, Amelia ja Ellen keritsivät niitä. Villan haju ällötti Elleniä, ja siksi Amelia antoi hänen enimmäkseen olla sisällä taloustoimissa. Judith liikkui lammasten parissa valiten omansa joukosta, jotta ei tapahtuisi mitään vääryyttä villoja eritellessä. Calebilla oli ollut tapana, aina siitä saakka kuin lapset olivat pieniä, antaa kullekin muutamia nimikkoeläimiä, joita he saivat hoitaa ja myödä ja siten hankkia itselleen vaatteita. Hän väitti, että he siten suuremmalla mielenkiinnolla tekisivät työtä ja kehittyisivät varhemmin itsenäisiksi. Amelia oli jo kauan sitten huomannut, mikä iva piili tämän anteliaisuuden takana.
Vaikkei Caleb ottanutkaan itse osaa työhön, pysähtyi hän aitauksen ääreen, missä nuo kolme työskentelivät Ellenin mentyä sisään. Hänen vieressään seisoi Thorvald Thorvaldson, islantilainen, joka kehui olevansa mestari keritsemään. Caleb nojasi kyynärpäänsä aitausta vasten ja antoi mielivaltaisia neuvoja, miten keritsemisen tuli tapahtua. Näin näytti siltä kuin hän olisi johtanut työtä.
»Kuulehan, Jude! Noin et saa keritä! Pistä keritsimet syvemmälle! Kuulehan! Ei koko päivää saa keritä yhtä lammasta. Hiukan lähempää tuolta! Hienoa villaa, vai mitä, Thorvald? Montako naulaa villoja luulette minun saavan tuosta lampaasta?»
Judith kääntyi selin molempiin miehiin ja jatkoi työtään. Lammas oli hänen lemmikkejään, emälammas, joka kantoi aina hyvin. Judith vihasi islantilaista, joka seisoi tuijottaen häneen. Tyttö oli sivulta vilkaissut häneen ja nähnyt hänen pienten porsasmaisten silmiensä sivelevän hänen sääriään, kun hän kumartui alaspäin ja työhousut kiristyivät hänen vartalonsa ympärille. Hän painautui emälampaan rintaa vasten ja leikkasi poikki kourallisen villaa. Kärsivällisyydellä oli rajansa, Ameliankin vuoksi.
Amelia ei nostanut silmiään työstä. Hänen levollisuutensa harmitti Calebia. Tätä muutosta hänen oli mahdoton ymmärtää. Se oli saanut alkunsa siitä päivästä, jolloin Amelia oli kuullut Mark Jordanin muuttaneen Klovaczin taloon. Oli aivan mahdotonta tietää, millä tavalla nainen, edes sellainenkaan kuin Amelia, suhtautui johonkin asiaan.
»Kuulehan, Amelia! Thorvald on janoissaan. Kyllä teillä on runsaasti aikaa saadaksenne työn tehdyksi ennen pimeän tuloa», sanoi Caleb. Hänen äänensä oli terävä ikäänkuin häntä äkkiä olisi pistetty neulalla selkään. Amelia nousi kiireesti ja pyyhkäisi tumman suortuvan silmiltään. Tuo jokapäiväinen liike teki hänet kovin kömpelön, kätevyyttä vailla olevan näköiseksi.
»Minä luulin, ettei mr. Thorvaldsonilla ollut aikaa juoda kahvia?»
Caleb katsoi häneen. »Mr. Thorvaldson tahtoo kahvia. Hän on muuttanut mielensä», hän sanoi vihdoin lähtien happamen näköisen islantilaisen kanssa huoneeseen. Thorvaldsonille ei kukaan ollut puhunut sanaakaan kahvista. Hän irvisteli mielistelevästi Calebille. Tässä talossa vasta oli sekä sukkela että luja komento! Harmillista kyllä Thorvaldsonin naisväki ei ollut kyllin älykästä ymmärtääkseen ja täysin kunnioittaakseen sellaista isännyyttä. He tarvitsivat kouraantuntuvampaa taktiikkaa…