Judith hymyili. Hänen ruumiinsa painautui Sveniä vasten. Se värähteli voimaa. Hän tunsi oman ruumiinsa voiman. Se ikäänkuin kohosi ylöspäin pitkin hänen selkäänsä ja rintaansa voimakkaana virtana, joka tunkeutui aina hänen sormenpäihinsä ja koko hänen ruumiinsa hipiään asti. Outo halu valtasi hänen mielensä. Hänen oli mahdotonta irtaantua tuosta huumeesta… se oli vallannut hänet jo ensi päivänä Svenin paluun ja tapaamisen jälkeen.
»Mietin tässä sitä, tokko saisin sinua kaadetuksi maahan?» Judith sanoi äkisti.
Sven nauroi ääneensä.
»Lyön vetoa, että saisin», sanoi Judith. »Anna minun koettaa.»
»Hyvä, joskus», Sven myönsi nauraen yhä.
»Ei, heti paikalla», Judith pyysi katsellen lihaksia, jotka liikkuivat Svenin paidanhihan alla. Ilma oli lämmin eikä kummallakaan ollut päällystakkia.
Sven vilkaisi Judithiin ja huomasi tämän puhuvan vakavissaan. He laskeutuivat maahan rattailta ja sitoivat hevosen puuhun tiepuoleen. Sitten he pujottautuivat aidan läpi pienelle aukiolle setripuiden varjoon, missä aurinko paahtoi maata lämpimänä läikkänä.
»Suutele minua ensin», sanoi Sven.
»En — vasta jälestäpäin», Judith sanoi vakavana.
Sitten he painivat. Judith oli melkein yhtä pitkä kuin Sven. Hänen säärensä olivat pitkät ja jäntevät, hänen vartalonsa joustava ja hänen liikkeensä nopsat kuin villikissan; Sven, joka alotti ottelun nauraen, ei voinut saada häntä valtaansa. Judith liukui hänen käsistään ja kiersi ruumiinsa hänen ympärilleen, kaataen molemmat maahan. Mitä hurjemmiksi ja voimakkaammiksi heidän liikkeensä kiihtyivät, sitä vakavammaksi Sven muuttui ja nauru kuoli hänen huuliltaan. Hänen mieleensä ei ollut juolahtanutkaan, että hänen olisi pakko käyttää todellista voimaansa puolustautuessaan, kunnes hän näki, että tytön kasvot olivat jäykät ja kovat ja hänen silmänsä palavat. Samassa hän huomasi, että Judith aikoi käyttää niskaotetta, jonka hän itse oli opettanut hänelle. Niinpä hän tarttui Judithin käsiin vääntäen hänen oikean käsivartensa taaksepäin. Judith viskautui hurjalla vimmalla Svenin päälle miltei heittäen kuperkeikan hänen olkansa yli ja vetäisi käsivartensa irti. Sven kääntyi nopeasti, kiersi toisen kätensä hänen ympärilleen ja painoi toisella häntä kaulaan, niin että tyttö vääntyi miltei kaksinkerroin eikä voinut hengittää. Sven katsoi häneen, hänen silmänsä olivat kiinni, kasvot aivan punaiset ja hengitys huohottava.