Päivät kävivät yhä pitemmiksi ja kiireellisemmiksi. Caleb lähetti jälleen kermaa ja voita Sidingiin, ja maitoa oli separoitava ja voita kirnuttava. Puutarha antoi Amelialle loppumattoman paljon työtä ja huolta; hän hoiti hentoja tomaatintaimia ikäänkuin ne olisivat olleet pikkulapsia, ja hän oli pahoillaan joka kerta, kun vähemmän arat kasvikset osoittivat heikkouden oireita. Hän oli kiitollinen maalle, jonka turviin hän saattoi paeta ja olla ajattelematta syvempiä asioita. Caleb oleskeli paljon karjanhoitajien ja hevosmiesten parissa ja saapui kotiin ladattuna täyteen tärkeitä tietoja ja uutisia, joita hän ei ilmaissut kotolaisilleen. Elukoiden hoito oli suurimmaksi osaksi lasten huolena.
Tuon kohtalokkaan sunnuntain jälkeen Judith kulki kuin unessa tietämättä oikein, mitä hänelle tapahtui. Hän tiesi vain olleensa lyhyen aikaa toisessa maailmassa — maailmassa, joka outoudestaan huolimatta tuntui hänestä ihmeen tutulta. Ja soitto — se hurmasi häntä. Hän hoiti karjaa, puhdisti talleja ja multasi perunoita valssin tai kansanlaulun sävelten säestämänä, ikäänkuin hänen sydämessään olisi asustanut kokonainen sinfonia-konsertti. Ja herättyään tästä huumeesta hän huomasi, että Amelia, Ellen, Martin ja Charlie elivät kaikki samanlaisessa unitilassa kitkiessään puutarhaa, hoitaessaan varsoja, kantaessaan vettä, uittaessaan hevosia ja katsellessaan uhkaavia sadepilviä. Ja tuhlaamatta sanoja ilmoittaessaan Caleb Garelle, että kaikki hänen farmillaan oli niinkuin pitikin olla.
Huomatessaan, että Calebin luottamus vain kasvoi hänen johtaessaan farmin töitä, ja toisten alistuessa yhä nöyremmin kohtaloonsa, alkoi Judith pelätä, että maa voisi sitoa hänet jaloista ja käsistä, huolimatta siitä että hän parhaillaan suunnittelikin pakoa. Sven, jonka hän oli kahdesti tavannut hakiessaan karjaa pohjoisen puolella olevalta laidunmaalta, oli kehottanut häntä kertomaan äidilleen heidän naimahommistaan. Mutta Judith oli jättänyt sen toistaiseksi toivoen, että joku muutos tapahtuisi farmin hoidossa, jonka johdosta Amelia voisi suhtautua suosiollisemmin tähän ilmoitukseen.
Judith läksi jälleen Martinin luo ja kysyi, aikoiko Caleb ottaa vierasta apua heinäntekoon.
»Minäpä kysyn häneltä», sanoi Martin epäilevästi.
Hän meni Calebin luo talliin, missä tämä oli avaamassa postissa vastikään saapunutta patenttihevoslääkepakettia.
»Heiniä tulee varmaankin hyvin runsaasti», alotti Martin. »Niitä tulee puolta enemmän kuin viime vuonna.»
Caleb vilkaisi häneen. Hän veti korkin lääkepullosta ja haisteli sitä.
Sitten hän pani korkin paikoilleen ja järjesti pullot tallin hyllylle.
Koska Caleb ei sanonut mitään, niin Martinin oli pakko jatkaa puhettaan toisen kehottamatta.
»Eiköhän olisi hyvä hankkia avuksi joku sekarotuinen. He ovat halpoja ja heinä saataisiin pikemmin talteen kuin yksin tyttöjen avulla.»