TUTTU: Taivaan isä! Unhotin sittenkin piparikakut tässä hälinässä!
(Aikoo mennä oikealle.)
SAIMA (Tulee, kantaen vadissa ihan palaneita piparikakkuja; itkusuin):
Minnekä sinä jäit? Katso nyt, mikä tuli!
TUTTU: Palaneet, palaneet kaikki! Kun et ottanut aikaisemmin ulos uunista!
SAIMA: Enhän minä teidän uuninne tapoja tuntenut. Mistä minä sen niin tuliseksi tiesin! ja itse vielä juoksit pois!
TUTTU (Purskahtaa taas itkuun): En minä viitsi mitään enää tehdä! Kaikki käy hullusti! Mitä iloa tämä nyt sitte on?! Riitaa, huutoa, toraa vain! Tämäkö nyt on meidän kesähuvimme, tämä! Y-hyyy! Y-hyyy!
SAIMA (Alkaa myöskin itkeä): Eihän tämä minunkaan syyni ole?! Eikä meitä varten olisi mitään tarvinnut leipoa. Mitä huvia tämä meillekään on, tämä tämmöinen?! Jos olisin tietänyt, niin emme olisi tänne ollenkaan tulleetkaan. Y-hyyy! Y-hyyy!
TYYRA (Tulee perältä juosten, Muisku sylissään, Tuisku riimussa perässään): Täti, täti! Tätihän lupasi minulle piparikakkuja. Joko ne ovat valmiit?
SAIMA (Osoittaa hänelle vatia, jonka on pannut kirjoituspöydälle):
Tuossa ovat! Syö vaikka kaikki!
TYYRA (Juoksee pöydän luo, katsoo piparikakkuihin ja päästää sitte myöskin kauhean itkunmöläkän. Samalla hän kuitenkin työntää taskunsa täyteen piparikakkuja, antaa yhden Tuiskulle, alkaa itsekin niitä popsia ja poistuu koirineen kissoineen perälle.)
LAILA (Tulee perältä): No, mitäs täällä on tapahtunut? Kuulin semmoisen kauhean itkun täältä.