EETU. Mahdotontapa näkyy olevan kaikkien entisten tuttavien saada selko minusta.
AINI. Sinähän vierasta nimeäkin käytät?
EETU. Nyman, niin. Sen otin Tukholmassa. Sillä nimellä olen Cedervallin ja kumppanien kirjoissa. Eikä asianajaja itsekään, vaikka minua ennen on Eetu Kokoksi puhutellut, nyt siksi aavista.
AINI. Mutta miksikäs näin teet, Eetu?
EETU. No, arvaatpahan tuon?
AINI. Toimit heidän asioissaan, niinhän?
EETU. Piti ruveta. — Mutta annetaan olla! Kuule! — Niin. Kerrohan itsestäsi vähän, Aini! Ja mitä muuta tiedät näiltä mailta, (juo ryypyn konjakkia). Suo anteeksi, että nyt ryyppään. Mutta en voi muuten. Karaista täytyy luontoani, etten menisi ihan veteläksi.
AINI. Eihän se hyvä ole. Mutta ymmärränhän minä tuon.
EETU. Niinpä se on. Ainoastaan se, joka itse on kärsinyt, ymmärtää toisen kärsimykset. Paljonpa niitä siis taisi tullakin sinun osallesi?
AINI. Kun sinä läksit!