EETU. Sille konnalle on sinulla panos taskussasi, Aini.
AINI. Itseäni syytän, en muita, siitäkin onnettomuudesta. Ja se muka ei ole lopussa. Takaisin uhkasi hän minut luokseen raastaa, ellei muuten niin väkivallalla.
EETU. Ja sekö vielä saisi tapahtua?
AINI. Ei, ei koskaan se tule tapahtumaan enää.
EETU. Voi, miten ihaelenkin nyt sinun päättäväisyyttäsi, Aini!
AINI. Niin! Ennen sitä vain olisi pitänyt minulla olla. Silloin! Silloinpa en nyt tarvitsisi pyytää sinulta, Eetu, anteeksi, että sinutkin…
EETU. Et tarvitse nytkään.
AINI. Kyllä, Eetu. Siitäkin syytän itseäni myös ja vielä enemmän juuri siitä, että minä olen sinutkin tuommoiseen onnettomuuteen syössyt.
EETU. Et ikinä sinä ole sitä tehnyt, Aini, et ikinä. Minä olen vain joutunut näin pitkälle.
AINI. Niin syvälle olet sinä langennut, sinäkin! Taivaan Jumala! Minä en siedä, minä en siedä sitä nähdä enää. Ajatukseni pimenee, pääni menee sekaisin. Missä pelastus?!