EETU (Ainille). Anna jo olla! — (Sulolle). Kyllä se nähdään, mistä se menettelynne johtuu, jos todellakin niin vain ai’otte… Ei suinkaan teillä laillista oikeutta ole miestä mielipiteittensä tähden pellolle heittää.
SULO. Siihen kyllä laillinen oikeus on, jos mies on tehtäväänsä kelvoton.
EETU. Ähäs! Ainakin selvästi sanottu. Kelvottomuuteen kai kyllä tarpeen tullessa syy löytyy, vai? Tahi ehkä jo on löytynytkin — edeltäkäsin? Kuinka, herra konttoristi?
SULO. Minä en rupea kanssasi tämän enempää kiistelemään…
JULJAANA. Niin, lopettakaa jo!
AINI. Parasta onkin.
EETU. Parasta onkin. — Ja parasta olisi ollut, ettette olisi tänne tullutkaan.
SULO. Pitkällepä menee. Tahdotko ehkä tällä minut ulos ajaa?
EETU (ikäänkuin itsekseen). Ainakin ansaitsisitte sen.
SULO. Minun kyllä on muutenkin jo aika täältä lähteä. Ja sinun, Eetu, myöskin — työhösi. Sillä neuvoni olen sinulle antanut. Ja ell’et sitä seuraa, niin hullusti sinun käy. Se on viimeinen sanani.