AINI. Eetu on kyllä järkevä.
JULJAANA. Niin, niin, kyllä hän…
SULO. Tulkaa pois, Aini-neiti!
EETU. Aini kyllä tietää, milloin hänen on mentävä. Ja tien hän löytää yksinkin.
AINI (puoli kovaan Eetulle). Tiedäthän, Eetu, nyt? Teet niinkuin on neuvottu? Menet oitis työhösi, eikö niin? Se on parasta. Ja minunkin on mentävä. Olen jo niin kauan ollut poissa. Hyvästi taas!
SULO (ottaa Ainia käsipuolesta). Teidän täytyy tulla täältä pois. Ette saa jäädä tänne enää. (Taluttaa Ainia ovelle).
AINI (koettaen mennessään irroittaa kätensä). Antakaa olla! Menenhän minä — yksinkin. — Hyvästi, Juljaana! (Menee ulos Vaarasen saattamana).
EETU (polkien jalkaansa, hampaitaan kiristäen). Saakelin roisto!
JULJAANA (ikkunassa). Tuossahan se Aini jo yksin juoksee. Pääsipäs irti sen räähkän kynsistä.
EETU. Tällä kertaa. Ei tiedä, kuinka toiste käy. (Panee lakin päähänsä).