EETU (tulee). Tässä minä nyt olen.
JULJAANA. Hänhän se oli! — Poikaseni?!
AINI. Ja minäkin olen täällä, Eetu.
EETU. Parahiksihan tuo sattui. Tokkopahan tässä nyt enää pitkiä puheita kenenkään kanssa tuleekaan.
JULJAANA. No? Miks’et sinä jo kerro? Kuinkas kävi arvan otossa?
EETU. Tuossa se on numero. (Lyö pöytään arpalipun).
AINI (katsoo lippua). Kolmesataa yhdeksänkymmentäviisi.
EETU. Ihan viimeisiä numeroita!
JULJAANA (menee uunin soppeen ja rupee hiljaan itkeä nyyhkyttämään).
EETU. Mitä siinä nyt taas tyhryytätte, äiti? (Lyhyt väliaika). Vai eikö ollut hyvä onni, kun ei ensimäisiä numeroita sattunut? (Taaskin väliaika). Mitä hiidessä?! Mykkiäkö te olette vai miksette puhu mitään?! Sinäkin, Aini?!