AINI. Mitäpä minulla olisi sanomista?
EETU. Mitäpä sinulla?! Haukkuisit edes — siaksi, ell’et muuta. Mitäs sinä täällä sitte istua kökötät?
AINI. Äitisi luona istun. Vaan pääsenhän minä täältä…
JULJAANA. Eetu kulta!
EETU. No, kun kerran istut, niin istu sitte vieläkin eläkä rimpuile.
AINI (tahtoo mennä). Unhotat, Eetu, ett’en minä ole sinun tällä lailla komennettavasi.
EETU (pidättää häntä). Aini, anna anteeksi! Minä pyydän! Tiedäthän sinä, kuinka vaikeata… Sydän on niin täysi, niin täysi… Minä pyydän: istu vielä vähän aikaa!
JULJAANA. Voi minun päiviäni! Voi minun päiviäni!
AINI. Mitäs minä?… Tiellähän minä vain nyt täällä olen.
EETU. Sinäkö tiellä? Minunko tielläni sinä, Aini? Sitte et tiedä mitä, puhut. Päiväkö pilven tiellä? Istu, Aini, ja puhu! Sano, mitä meidän nyt on tehtävä? Ja sinä, äiti, myös?