Liisi (joka koko ajan jännitetyin mielin, seisoen yhdellä kohtaa, on seurannut tapahtumia, heittäytyy sohvan nurkkaan ja kääntää kasvonsa seinään päin.) Ei, ei, ei. Minä en voi nähdä kuollutta, en. Mene sinä, Elvi, mene, jos tahdot. Minä en mene.
Elvi (seisoen kirjoituspöydän luona ja pelokkaasti katsoen silloin tällöin ulos). Tuossa hän on tuvan oven edessä nurmella. Nuora on hänen kaulastaan leikattu pois.
Liisi (kuin itsekseen kuiskaten). Nurmella… Leikattu pois! (Väliaika.)
Elvi. Mutta hän ei hievahda…
Liisi (kuin äsken). Ei hievahda! (Väliaika.)
Elvi. Hemmo koettaa yhä toinnuttaa.
Liisi (kuin äsken). Toinnuttaa! (Väliaika.)
Elvi (kirkaisten). Voi, kuinka siniset kasvot ovat! Ihan siniset! (Vaipuu, kasvot käsiin peitettyinä, tuolille kirjoituspöydän ääreen.)
Liisi (huo'ahtaen kuin helpotuksesta). Siniset — — kasvot! — — (Hän heittää käsivartensa päänsä alle ja oikaisekse sohvalle suoraksi).
(Pitkähkö väliaika. Ulkoa kuuluu levotonta, äänekästä puhelua.)