Selma. Terve tuloa vain.
Elvi. Jos vain minun seurastani huvia on.
Liisi (suudellen Elviä, kuin lasta hyväillen). Oi, sinä Elvi kultaseni! — (Hemmolle.) Mutta mitäs isäntä sanoo? Hän ei sano mitään.
Hemmo (kumartaen). Pyydän nöyrimmästi.
Liisi (räjähtää iloiseen nauruun). Ha-ha-ha-ha-ha! Kylläpä se oli juhlallista! — Enhän minä toki millään lailla, — ymmärränhän minä sen, — tule häiritsemään nuorten kyyhkyläisten kuhertelua.
Elvi (melkein itkuun valmiina, nousee äkkiä ylös). Minä pyydän anteeksi… Minun täytyy…
Liisi. Hyvänen aika! Mikäs nyt? Jokos minä jollakin lailla…?
Elvi. Ei. Minun täytyy… matkan jälkeen… hiukan pestä käteni… puhdistaa…
Liisi. Ja minä jo luulin… pahoittaneeni… jollakin lailla…
Elvi (puolikovaan Selmalle). Minä en voi… minä en voi sietää tuommoista.