Mikko (yhä pontevammin). Minä menen ja ai'on mennä nyt niin pitkälle, kuin voin, kun kerran olen jälille päässyt. Enkä vain puheessani, vaan myöskin te'ossa. Sillä tänään tekemänne tarjoumuksen kautta, joka lopulta on pakoksi muuttunut, on paljastunut täydellisesti se asia, jota jo kauan olen epäillyt. Niin, se on nyt selvä minulle.
Hemmo (tyynemmin). Minä en puhu nyt enää sanaakaan teidän kanssanne, Mikko. Saatte mennä, niinkuin äsken jo sanoin.
Mikko. Kyllä. Nyt minä menen. Nyt olen valmis menemään — käskemättäkin.
Hemmo. Mutta minä annan teille kuitenkin vielä neuvon. Puhutelkaa tytärtänne ensin!
Mikko. Sitä neuvoa minä en kaivannut. Juuri hänen kanssaan on asia selvitettävä nyt.
Hemmo. Minä toivon, että hän on järkevämpi teitä tässä asiassa, Mikko.
Mikko. Järkevämpi? Ehkäpä yksissä neuvoin teidän kanssanne?
Hemmo. Niin. Minä toivoisin senkin, että tulisitte Hiljan kanssa täällä käymään tämän kysymyksen johdosta.
Mikko. Kyllä se tehdään. Ja piankin. Kun asia on selvitettävä lopullisesti teidänkin kanssanne, silloin tulemme kyllä molemmat.
Hemmo. Hyvästi sitte siksi. (Menee oikealle.)