Elvi (kääntyen poispäin). Ei mikään.
Liisi. Täällä on itketty?
Elvi. Eipäs.
Liisi. Näenhän minä. Teillä oli jotakin miehesi kanssa —?
Elvi (tyynemmin, mieltään rohkaisten). Minä pyydän, Liisi. Anna olla!
Liisi. Ei. Minä tahtoisin tietää: oliko se minun tähteni? Varmaan oli. Miksikäs hän sitte noin meni pois katsomattakaan minuun.
Elvi. Pitääkö sitä nyt kaikkeen aina jotakin erikoista syytä olla?
Liisi. Luonnollisesti. — Sinun täytyy sanoa: hän ihan varmaan puhui sinulle jotakin?
Elvi (naurahtaen). No, olisihan se jo kummallista, etteivät mies ja vaimo enää saisi puhella keskenään mistään yksityisesti?!
Liisi (ylenkatseellisesti). Mies ja vaimo?!