Elvi (ei vastaa).
Liisi. No niin. Arvasinhan senkin.
Elvi. Jospa sitte niinkin, niin annetaan se asia olla! Annetaan olla!
Liisi. Ei, ei, ei. Siinä tapauksessa minun juuri täytyy siitä puhua. Minun täytyy taaskin pyytää sinulta anteeksi, jos olen jollakin lailla sinua vastaan rikkonut, vaikka todellakaan en tiedä millä lailla olisin voinut sitä nyt tehdä.
Elvi. Voi, hyvänen aika! Tämä on minusta jo ihan tuskallista. Kun en minä ollut millään tavalla sinua edes mistään soimannutkaan.
Liisi. Sitä et suinkaan ole tehnytkään, Elvi. Mutta minä tunsin sen taas äsken, mitä jo ennenkin olen tuntenut, että sinä ehkä voisit luulla jotakin pahaa meistä… (Seuraavat lyhyet repliikit hyvin nopeaan, yhteen jaksoon.)
Elvi. Oikein minua kummastuttaa…
Liisi. … jotakin minusta ja miehestäsi..
Elvi. … että sinä itse siitä…
Liisi. … kun hänen käytöksensä on niin omituinen… minä näin kummallinen…