Mikko. Ettäkö tänne leikkiä laskemaan olen tullut?! Kärsiköön, kun mekin on kärsiä saatu.
Hilja. Ja minua näin keinotteluna käyttää tahdotte, kauppatavarana vain?
Mikko. Luuletko sitte vain tyhjällä rakkaudellasi eläväsi? Leipää elämä vaatii. Elää pitää sinun, minun ja penikkasikin. Ei siitä liioin kostu vain herrain huvina ja pilkkana olemisesta.
Hilja. Hyi, isä, hyi!
Mikko. Hyi, sinua itseäsi, kun et sen paremmin oikeuttasi valvoa osaa. Huonosti hoidit kunniatasi, huonosti oikeuttasikin hoidat.
Hilja. Minä kyllä itseäni hoidan, kun vain minut rauhaan jätätte. Parempi on minun kokonaan, sen jo näen, omille teilleni lähteä.
Mikko. Mille teille joudut, sen jo hyvin näen.
Hilja. Itsestäni ja lapsestani kyllä huolen pidän. Vaan en koskaan siihen suostu, mitä te nyt tahdotte tekemään, en koskaan.
Mikko. Vai et? No sepähän sitte nähdään. (Menee portaikon kautta sisään.)
Hilja (vetäytyy, lastaan hiljakseen hyssyttäen ja kyyneleitä silmistään pyyhkien, tuvan viereiseen aidan nurkkaan.)