Liisi (joka on tarkkaan seurannut edellistä keskustelua, nousee, Mikon poistuttua, nopeasti paikaltaan ja menee Hiljan luo). Päivää, Hilja!
Hilja (hätkähtää, kääntyy). Päivää!
Liisi. Muistattehan minut — viime kesästä?
Hilja (katsoen pitkään Liisiin). Kyllä — — muistan.
Liisi. Minä olen niin usein teitä muistellut. Olipas se nyt hauskaa saada nähdä teitä ja lapsenne. Niin, minä olen kuullut, että olette äiti. Mikä suloinen tunne saada olla äiti! Ja mikä suloinen ja viehättävä äiti olette! Ette ole paljon ollenkaan viimeisestä muuttunut. Vähän kalpeampi ehkä, posket vähemmän punaiset, mutta yhtä kaunis kuitenkin.
Hilja. Mitä te?! — —
Liisi. Ihan totta! Ihaelen teitä kovin. Varmaan on lapsennekin yhtä kaunis? Näyttäkää! Saanko minä katsoa oikein? (Katselee lasta.) Ei, mutta — —! Sehän on kummallista!
Hilja. Mikä niin?
Liisi. Sehän ei ole ollenkaan teidän näköinen.
Hilja. Eikö?