Liisi. Mitä te nyt näin joutavia puhutte?
Hilja. Ei, ei, ei.
Liisi. Turhaan vain näin salata koetatte, vaikk'ei tässä mitään salattavaakaan ole. Ihan jokapäiväinen asia, luonnollinen asia.
Hilja. Mutta minä en tahdo, en tahdo, en, en. (Kääntyy pois, peittäen lapsen kasvot, ja itkee.)
Liisi. Olettepas te oikein kummallinen! Mitä te nyt joutavia itkette? Tiettyhän se on, ettei lapsenne voi isätönkään olla. Isä kai silläkin olla pitää, niinkuin kaikilla ihmisillä.
Hilja (pahastuen). Se ei koske kehenkään. Kellään ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
Liisi. Mutta täytyyhän jonkun siitäkin huolta pitää.
Hilja. Ei tarvitse.
Liisi. Kuinka ei tarvitse?
Hilja. Minä kyllä siitä itse huolen pidän. Tulen kyllä itsekin toimeen.