RAUNIO. Mutta sinä tiedät ehkä myöskin, mitä olen hänelle velkaa? Ja se velkani on nyt välttämättä maksettava tällä viikolla.
ROUVA RAUNIO. Joutavia! Hänellä on kyllä aikaa odottaa. Hänen yksinäinen elämänsä ei maksa paljoa ja siihen on hänellä varoja kylliksi.
RAUNIO. Mutta hän tarvitsee rahansa ja minä lupasin…
ROUVA RAUNIO. Lupasit ne hänelle hankkia? Oivallista! Vaikka itse olemme rahan tarpeessa.
RAUNIO. Eikä sillä hyvä. Huomenna on Yhdyspankista ottamani vekselivelan viimeinen maksupäivä. Olisin sen kokonaan unhottanut, ell'ei Sola olisi siitä käynyt muistuttamassa. Ja hän ei voi sitä enää minun kanssani uudistaa.
ROUVA RAUNIO. Oivallista! Oivallista! Siinä sen nyt näet ystäväsi, joka sinut ensi hädässä hylkää. Kukas sinun käski hänen kanssaan vekseliä kirjoittamaan!
RAUNIO. Kuka käski? Kuka käski? Olet kai jo unhottanut, mitä varten minun täytyi se vekseli ottaa? Varmaankin?
ROUVA RAUNIO. Luullakseni maksoit sillä vain omien velkojesi korkoja.
RAUNIO. Jotka velat tietysti myöskin itseni, oman huvini vuoksi olin tehnyt, niinkö, niinkö, arvoisa rouva?
ROUVA RAUNIO (Väräjävällä äänellä). Sinä olet sydämmetön ihminen, Georges. Taudit ovat Jumalan lähettämiä ja olenko minä siis syypää siihen, että tautini ovat sinulle niin paljon maksaneet?