ROUVA RAUNIO. No? Mutta valaisevan, selvän.
RAUNIO. Toivon niin. Kuinka moni eikö, esimerkiksi, teistä, nykyajan rouvat, oman mukavuutensa tähden vain, uhraa avioliiton suurinta tarkoitusta, ihmissuvun jatkamista, äidiksi tulemisen pyhää velvollisuutta, monia muita mainitsemattakaan. Te muka pelkäätte, että pienet varat eivät riitä kunnollisen kasvatuksen antamiseen isolle lapsiparvelle ja sen vuoksi tyydytte yhteen lapseen tahi lapsettomuuteenkin, mutta toiselta puolen eletään kyllä vaikka velaksi, toisten varoilla, turmelevassa ylellisyydessä ja tyydyttämällä kaikki mieliteot, jotka viimeiset Parisin muodit herättävät. Kuinka voisikaan siis sellaisen katsantokannon liejuvalla pohjalla seisoa luja rakennus, jossa ihmissukua kasvatetaan edistymiseen ja täydellisentymiseen. *)
ROUVA RAUNIO. Mutta minä en sittenkään ymmärrä, Georges, miksi minulle nyt tuota kaikkea puhut?
RAUNIO. Miksikö? Siksi, että asianhaarat nyt ovat pakoittaneet meitä tekemään tiliä elämästämme. Siksi, että meidän nyt täytyy laskea elämämme eri sarekkeiden summat yhteen yhdeksi loppusummaksi, joka on suoritettava, sillä muuta keinoa ei enää ole. Se on tavallaan viimeinen tuomio, joka on lähestynyt.
ROUVA RAUNIO (Pelästyneesti). Herra Jumala, Georges! Mitä sinä puhut?
Minä en sinua ymmärrä. Oletko sinä täydessä järjessäsi?
RAUNIO. Ha-ha-ha-ha! Ihan täydessä, Betty. Rauhoitu!
ROUVA RAUNIO. Mutta mitä sinä tarkoitat? Puhu sitte selvään! Selitä!
(Hetken äänettömyys. Rouva Raunio on yhä pelästynyt
ja epäröi, puhuako vai olla vaiti).
RAUNIO (Tyynesti). Kuule, Betty, tunnethan likipitäen, niin sanoakseni, "pysyväisten" velkojeni suuruuden?
ROUVA RAUNIO. Kyllä.