(Molemmat vaikenevat eivätkä ole pitkään aikaan
löytää puheen aihetta).
SOLA. Tuota, niin, paljonpa sinä kirjoittelet ja paljon sinä ehditkin kirjoitella, se minua enin kummastuttaa.
RAUNIO. Täytyy, täytyy. Mutta mitäs siitä paljoudesta, kun ei kirjoituksillani kuitenkaan ole sen enempää arvoa ja pitempää ikää, kuin monilla muilla sanomalehtiartikkeleilla, jotka ovat ai'otut elämään ja vaikuttamaan vain yhden päivän.
SOLA. Älä sano, älä sano! Milloinkas se olikaan? Menneellä viikolla, vai, minä lu'in erään sinun kirjoituksesi, joka minua hyvin miellytti.
RAUNIO. Mikäs se oli?
SOLA. Mikäs sen otsikko olikaan? Jo se yksin herätti minun huomiotani.
Se oli niin omituinen.
RAUNIO. "Ihmisten tähden?"
SOLA. Niin, niin! Niin juuri: "Ihmisten tähden."
RAUNIO. No, mutta johan siitä on ainakin kuukausi kulunut, kun se painettiin.
SOLA. Vai jo siitä on niin kauan. Minusta näytti, että lu'in sen vasta ihan hiljattain, niin tuoreessa muistissa on minulla sen kirjoituksen ydin.