(* RAUNIO. Mutta kuulepas! Sanopas minulle, koska tulit sen huomanneeksi ja lukeneeksi, eikös se tuntunut sinusta vähän niinkuin epäkypsältä vielä? Nyt perästäpäin, kun itsekin sitä muistelen, niin tuntuu minusta itsestänikin, että sen olisi vielä pitänyt jonkun aikaa kypsyä pöytälaatikossani, novum imprimi in annum, kenties.
SOLA. Siitäpä juuri minäkin tahdoin sinua huomauttaa.
RAUNIO. Mutta tiedätkös, minä olen hirveän huono kriitikko, liian laimea kriitikko, kun asia koskee omia kirjoituksiani, minä, suoraan sanoen, en osaa arvostella itseäni. Aineita minulla kyllä ilmestyy ja tuotapikaa on niiden käsittely valmis, mutta minä en osaa herätä sen innostuksen päihtymyksestä, niin sanoakseni, jossa olen niitä kirjoitellut. Muistaakseni on Byronkin sanonut, että kun hän jonkun aineen löysi, niin heittäytyi hän sen käsittelemiseen, kuin jalopeura saaliinsa kimppuun, vaan jos ei hän ensi hyökkäyksellä onnistunut, niin ei hän onnistunut seuraavillakaan. Sama on minunkin laita alallani tietysti vain olisi kovin naurettavaa, jos muussa suhteessa vertaisin itseäni tuohon suureen Lordiin. — Ell'eivät minunkaan teokseni heti lähde ahjosta valmiina ja viedä torille, vaan jäävät pöytälaatikkoon, niin ei niistä takomallakaan parempaa kalua tule. Ja sitte alkavat ne minua itseäni inhottaa ja minun täytyy hävittää ne. Ylipäänsäkin on luontoni semmoinen, ett'en saa niitäkään rauhaa kuumeeltani, ennenkuin aine on paperilla, mutta kun se siinä on, niin alkaa minua heti eltoa. Eikös se ole kummallista.
SOLA. Todellakin; kummallista se on. Mutta yhtäkaikki *) koskettelit siinä kirjoituksessasi hyvin kiitollista ainetta, jokapäiväistä ainetta, joka sittenkin monelta jää huomaamatta. Muistaakseni kehittelit siinä sitä ajatusta, että ihmiset elävät ja toimivat ja että heidän usein täytyykin elää ja toimia — ihmisten tähden — aivan vastoin omia vakaumuksiaan, aivan vastoin sitä, kuinka heidän sopisi ja kuinka he voisivatkaan elää. Yhteydessä sen kanssa huomautit, muistaakseni, myöskin sitä ylellisyyttä, loistoa, joka on sellaisen elämän seurauksena, varattomissakin taloissa, joissa nykyään eletään paljoa komeammin, kuin asianhaarat sallivatkaan. Eikö niin? Sehän se oli asian ydin?
RAUNIO. Aivan oikein. Juuri sitä tahdoin sanotuksi. Olisikos sinulla jotakin sitä vastoin muistutettavaa tahi siihen lisättävää?
SOLA. Muistutettavaa — ei, mutta lisätä tahtoisin siihen kyllä vähän (* ja siinä merkityksessä juuri olikin kirjoituksesi, niinkuin itsekin huomautit, hiukan epäkypsä. *)
RAUNIO. No, sepä on oleva hauska kuulla. Mitä siitä sinun mielestäsi puuttui?
SOLA. (* Ett'et sinä ole tullut sitä huomanneeksi, se on aivan sinun luonteesi omaista, kun muistaa sen, mitä vast'ikään itse kirjoitus- tahi "luomis"-tavastasikin sanoit.
RAUNIO. No? Mitä se on?
SOLA. Toivon, ett'et pahastu, jos sanon ajatukseni suoraan.