RAUNIO. Mitäpä minä! Enkä minä suutukaan.
SOLA. Tuota, sinun rouvasi on, kuulemma, viime aikoina käynyt oikein reippaaksi, hän kun auttaa sinua asioissakin. Hänenhän sanotaan käyneen silloin pankissakin meidän vekselimme lunastamassa.
RAUNIO (Hämillään). Niin, niin. Hän se taisi olla. Ja hän se olikin. Minulla ei ollut silloin aikaa. En päässyt mitenkään virastani. Keltäs sinä sen kuulit?
SOLA. Keltäs sen kuulinkaan? Joku tuttava se oli, joka samalla kertaa oli pankissa. Mutta samantekevä kai se sinulle on, keltä sen kuulin. Se on siis vain totta, sekin?
RAUNIO. Kyllä. Totta se on. Ja mitäs se sitte olisi? Miksi sinä sitä niin kummastelet? Mitäs sinä sitä niin omituisella tavalla…?
SOLA. Ei, ei, muutoin vain. Enkä minä mitä omituisella tavalla… Arvelen vain, että totta se lie sitte sekin, mitä puhutaan, että tyttäresi jo on kihloissa?
RAUNIO. Ellako?! Ei suinkaan. En ainakaan minä siitä mitään tiedä.
SOLA (Naurahtaen). Vai niin! No, varmaankin on ne sitte vain juoruja.
RAUNIO. Ja ihan varmaan ovatkin, sen voin sinulle vakuuttaa.
SOLA. Täytyy uskoa. Mutta ainakin monen mielestä siltä näyttää, että he ovat kihloissa.