SOLA. Vai niin! Sinun rouvasi siis lainasi Lagerilta ne rahat, jotka…?
RAUNIO. Mistä tiedät, että ne olivat Lagerilta?
SOLA. En minä tiedä, minä arvaan. Ja senkö kiitollisuuden velan tähden siis sinun myöskin täytyy yöt päivät otsasi hiessä työskennellä hankkiaksesi rahoja vaimosi ja tyttäresi loosheja varten, joissa toinen sinun sijallasi istuu?
RAUNIO (Hypähtäen vihaisesti paikaltaan). Antti! Senkö tähden sinä olet tänään luokseni tullut?
SOLA (Nousee myös ylös). Juuri sen tähden, Yrjö. Sinä olet tullut sokeaksi ja sinua kunnioittavana ystävänäsi on minun velvollisuuteni avata sinun silmäsi näkemään sitä vaaraa, joka uhkaa tahrata sekä nimesi että maineesi!
RAUNIO. Se on turha vaiva! Minä en ole sokea. Minä näen itse kaikki varsin hyvin.
SOLA. Ja sittenkin siedät sitä? Vai olet sinä sellainen riepu!
RAUNIO. Antti! Silloin, kun vekselimme oli lunastettava, olin päättänyt tehdä lopun kaikesta.
SOLA. No? Mutta et tehnyt sittenkään?
RAUNIO. Minulla ei ollut enää, keltä saada lainaksi. Sinäkin kieltäydyit kanssani vekseliä uudistamasta.