SOLA. Niin toivottomina et minulle silloin asioitasi esittänyt.
RAUNIO. Sillä olin jo liiaksi hyvyyttäsi koetellut. Ja silloin päätin minä uhrata kaikki, — lapseni, vaimoni ja oman aineellisen olemiseni, uhrata kunniani ja nimeni häpeälle, päätin luovuttaa koko tämän valheellisen loiston ihmisten tallattavaksi rähisevillä vasaramarkkinoilla.
SOLA. Vaan silloin ilmestyi pelastaja?
RAUNIO. Minä en hänen apuansa pyytänyt.
SOLA. Mutta vaimosi pyysi?
RAUNIO. He ovat lapsuuden tuttavia, niinkuin tiedät.
SOLA. Eikä muuta? Ja sinä sallit hänen pyytää?
RAUNIO. Hän teki sen vastoin minun tahtoani.
SOLA. Ja toinen antoi? Ja sinä sallit vaimosi ottaa vastaan häneltä rahaa? Sinä sen sallit sittenkin?
RAUNIO. Kysyt ehkä vielä, miksi sen sallin?