ELLA. Kuulkaahan! Puhutaanhan vakaasti. Sanokaahan minulle suoraan, kumpi teitä enemmän miellyttää, lehtori Sola vaiko kamreeri Lager? Kumpi?
NEITI MOILANEN. Mutta hyvä neiti Ella, hehän ovat kaksi niin erilaista henkilöä, ett'ei heistä voi puhua edes samana päivänäkään.
ELLA. Erilaisia kuin yö ja päivä, niinkö? Niin mammakin sanoo.
NEITI MOILANEN. Se on todellakin jotenkin sattuva vertaus. Mutta-a… sillä en sano, että minua juuri miellyttäisi enemmän toinen kuin toinenkaan.
ELLA (Taaskin viekkaasti). Ei yö eikä päivä? Niin vainkin… Tehän olette niin runollinen. Te rakastatte vain hämärää, jolloin jossakin sopessa saa kahden kesken hiljakseen supattaa, eikö niin?
NEITI MOILANEN. Eipä niinkään. Vaan jos tietää tahdotte, niin rakastan minä eniten aamukoita, raitista, iloista, työhön kehoittavaa aamukoita.
ELLA. Kas niin! Sanoinhan minä. Mutta tepä tahdotte vain sekoittaa koko asian ettekä tahdo salaisuuttanne ilmaista. Vastatkaapa nyt vain minun äskeiseen kysymykseeni!
NEITI MOILANEN. Olkoon menneeksi: minä olen toista mieltä kuin te.
ELLA. Mutta mistä te minun mielipiteeni tiedätte?
NEITI MOILANEN. Oi, tiedänpä hyvinkin. Nuori sydän on aina niin suora, siitä voi lukea kuin avoimesta kirjasta.