(Kuiskaa jotakin ylioppilaan korvaan, sillä samalla tulee oikealta saliin muutamia vieraita, pyyhkien suutaan ja vetäen hansikkaita käsiinsä).
YLIOPPILAS. Mitä sanotte?! Onko se mahdollista?
ELLENBOGEN. Ihan varmaan! Siitähän kaikki ihmiset puhuvat.
YLIOPPILAS. En ole kuullut mitään. Enkä tahtoisi uskoakaan.
ELLENBOGEN. Mutta siinähän teille on todiste, koska hän niin pahastui.
Hirveän varomattomasti se oli teidän puoleltanne.
YLIOPPILAS (Levitellen käsiään). Mistä minä sen tiesin?! Enhän minä voinut sitä tietää, kun hiljan vasta kaupunkiin saavuin.
(Oikealta tulee taaskin muutamia vieraita ja rouva Raunio).
ROUVA RAUNIO. Herra Ellenbogen! Ehkä te olette niin hyvä ja soitatte meille vielä jonkun kauniin valssin, vaikka Faustvalssin. Se on minusta sittenkin kaikkein paras, niin köykäinen, niin ilmainen, että se saapi raskaimmatkin jalat höyheninä liitämään.
ELLENBOGEN. Heti paikalla, armollinen rouva!
(Menee soittamaan. Ylioppilas menee oikealle lautasineen ja tulee sitte, soiton alettua, ja vie Ellan tanssimaan, puhellen innokkaasti hänen kanssaan tanssinkin aikana).