ROUVA RAUNIO (Muutamille vanhemmille vieraille, jotka ennen soiton alettua ovat tulleet hyvästi jättämään). No, joko te nyt niin kiiruhdatte? Hyvästi, hyvästi! Olisitte edes olleet viimeisen valssin ajan. Hyvästi, hyvästi! Älkää unhottako meitä! Käykäähän nyt joskus kutsumattakin!
(Kun soitto on alkanut, tulevat kaikki oikealta vähitellen saliin. Osa lähtee vielä tanssinkin aikana pois. Sillä välin, ensimäisten vieraiden lähtiessä, on Sola tullut eteiseen, sitte saliin, tervehtinyt rouva Rauniota, vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan, löytänyt neiti Moilasen istumasta tuolilla, oikealla, näyttämön etualalla ja ruvennut hänen kanssaan vakavana puhelemaan. Tanssi alkaa loppua ja vieraat lähtevät vähitellen kaikki, Rouva Raunion ja Ellan heitä salin perällä hyvästellessä. Ellenbogen soittelee hiljakseen jotakin vienoa kappaletta. Tällöin on)
RAUNIO (Huomannut Solan ja menee häntä tervehtimään ja puhuttelemaan). Kas, tulithan sinä sittenkin! Niinkö paljon puuhaa jo kihlattunakin, ett'et illallisellekaan kerinnyt?
SOLA. Niin, näköjään.
RAUNIO. Ehkä sieltä kuitenkin vielä olisi jotakin sinullekin suuhun löytynyt.
SOLA. Kiitos! En minä nyt välitä.
RAUNIO. Siis vain morsianta hakemaan? (Kädestä pidellen). No, toivotan oikein sydämmestäni onnea. Tiedätkös, minä kovin ihastuin, kun avasin Uuden Suomettaren ja näin tuon ilmoituksen: "Kihloissa: Anna Moilanen—Antti Sola." Ne tuntuivat niin vankoilta, niin tukevilta, nuo kelpo nimet.
SOLA. Eihän se taitanut enää mikään yllätys olla, vai?
RAUNIO. Eipä. Sen myönnän.
NEITI MOILANEN. Emme me olisi vielä nytkään kihlaustamme julaisseet, ellei siitäkin olisi alettu kaupungilla puhua. Ihmisten tähden täytyi se tehdä, pahennusta välttääksemme.