RAUNIO. Tule, tule, tule! Ei täällä ketään vieraita ole: vanhoja tuttuja, hyviä tuttuja vain!
SOLA. Neiti Ella minulla oli jo kunnia nähdä, mutta (antaa kättä Ellalle, joka ojentaa Solalle epäkohteliaasti kätensä, katsomatta häneen) "eihän liikaa pahaa tee", he-he, niinkuin sanotaan. Suokaa anteeksi, neiti Moilanen, ett'en tuntenut teitä eteisestä, (kättelee neiti Moilasta) mutta… mutta tiedättekö, että se merkitsee teidän tulevan rikkaaksi. Sanotaanhan sen sitä merkitsevän, kun ei tunne tuttavataan?
RAUNIO. Istukaahan, istukaahan, hyvät vieraat!
(Kaikki istuutuvat, paitsi Raunio, joka jää
seisomaan tyttärensä tuolin taakse).
ELLA (Solalle). Siinä tapauksessa olisin tahtonut, ett'ette olisi tuntenut minua.
SOLA (Naurahtaen). Jaa-ha, jaa-ha! No, mutta, neiti Ella, ettehän te saata valittaa, ettehän te saata valittaa…
ELLA (Pisteliäästi). Mutta "eihän liika pahaa tee".
SOLA. Ja-ja-ja-ja-ja! Eipä suinkaan, eipä suinkaan!
RAUNIO. (Taputtaen tuolin takaa molemmin käsin Ellaa poskille). Katsoppas sinua, pikku Ella, sinä näyt tänään olevan hiukan huonolla tuulella.
NEITI MOILANEN. Sitäpä luulen minäkin huomanneeni.