Samuli. Jaa, minäkö?
TUOMARI. Niin sine.
SAMULI. Enhän minä, herra herassyötinki, ole koskaan mitään varastanut enkä toisen omaa tarvitsekaan. Se tuo Jeremias vaan suotta aikojaan rettelöipi. Tunteehan sen jokainen, että se semmoinen riitaisa on. Lautakuntakin sen voi todistaa. Eikähän se oman vaimonsakaan kanssa toimeen tule…
JEREMIAS. Nyt se tahtoo taaskin vaan selvän asian sotkea…
TUOMARI. Suu kiinn'! Nyt on Samulin vuoro haasta. — (Samulille). No?
Mutta sine ole kuitenkin sine ilta Pönttösen taloss', vai?
SAMULI. Kyllä, poikkesinhan minä sinne, sitä en kiellä. Minun täytyi sinä iltana käydä vähän kirkonkylässä ja kun minä kuljin siitä pihan läpi — se tie kun oikaisee pari Venäjän virstaa valtamaantiestä — niin se Serahviina koputti minulle tuvan ikkunaan ja pyysi tulemaan sisään juomaan kupin kahvia. Me ollaan sen Serahviinan kanssa vanhoja tuttuja. Juotiin kahvit, tarinoitiin vähän ja sitte läksin minä pois.
TUOMARI. No, mike aika sine leksit pois sielte?
SAMULI. En minä sitä aikaa niin jämtilleen tiedä, kun ei heillä kelloa ole. Oli se jo ollut pitkän aikaa pimeä, kun minä pihalle tulin.
TUOMARI. Tunnustatko sine, ette sine se porsas varasti?
SAMULI.. Enkä oo sitä varastanut, se on totinen tosi.