KARPÉN. No, seikka on se, että hän nyt vaatii Maijan maksamaan hänelle viisikymmentä markkaa hänen nimettömistään, jotka Maija tänään tärveli.
SORMUNEN. Mitäs saakurin ilvettä tämä on?! — Kuulkaapas nyt: tämä on
Helmi, minun oma vaimoni Jänisjärveltä.
KARPÉN. Ha-ha-ha-ha! Kaikkia se juonittelija keksiikin! Meidän Maijan tahtoo vaimokseen omistaa!
SORMUNEN Kuule, Tuure, eikö ole? Todistahan sinä, että on.
HOLM. Minä olen jäävi, esteellinen. En minä…
SORMUNEN (aikoen syleillä Helmiä; hellällä äänellä.) Milloinkas Sinä,
Helmi…? Helmihän sinä olet? Minun vaimonihan sinä olet? Pikku…?
HELMI (peräytyen.) Hyvä herra!
KARPÉN (estäen Sormusta.) So, so, so, herra Sormunen! Minä pyydän: jättäkää tuo liika hellyytenne! Ei se sovi naineelle miehelle. Tässä kaikkien läsnäollessa! Sitä paitsi se ei ollenkaan sovi yhteen sen asian kanssa, josta tänään kävitte minun luonani neuvottelemassa. Lisäksi olette nyt itse omalla käytöksellänne selvästi todistaneet asianne aivan vääräksi joka suhteessa.
SORMUNEN (tarttuen molemmin käsin päähänsä.) Tulenkohan minä hulluksi, tulenkohan minä hulluksi?!!
HOLM. No, hyvä veli, nyt sitä taidetaan olla ihan umpikujassa?