HOLM. Ilmanko ruokaa? Sepäs olisi hiton hauska oppia. Minunpa alkaa jo vatsani tehdä lakon.
HERTTA. Siellähän on kahvi valmiina ruokasalin pöydällä, Tuure. Ja
Helmihän kyllä löytää astiakaapista, mitä tarvitsee.
HELMI. Tietysti, tietysti. Elä nyt, Hertta hyvä, anna minun tuloni millään lailla…
HOLM. Kahvintarjoilusta pidän minä kyllä huolen. Minä olen, näetkös, näin lakon aikaan jo tottunut talouden askareihin. (Sieppaa toripussin ja juoksee ruokasaliin.)
HELMI. Eihän nyt toki. Voi, voi, mitä puuhaa minä nyt olen matkaan saattanut.
HERTTA. Elä nyt ole milläsikään. Hän tekee sen niin mielellään. Ja hänelle se tekee niin mainion hyvää.
HELMI. Miksi sinä noin puhut?
HERTTA. Siksi, että niin ajattelen. Näetkös, se tekee miehille niin hyvää, että saavat kokea, mitä me naiset merkitsemme, että me todellakin jotakin merkitsemme.
HELMI. Sinä siis kuulut tuohon lakkokomiteaan oikein vakaumuksesta,
Hertta?
HERTTA. Luonnollisesti. Täydestä.