HELMI. Mutta tämähän on palvelijain lakko. Ei suinkaan sillä näytetä miehille, että me todellakin jotakin merkitsemme.
HERTTA. Samalla kyllä sitäkin. Vaikka se nyt on sivuasia. Minä olen, näetkös, myöskin palvelijayhdistyksen jäsen. Ja minä kannatan täydellisesti palvelijain oikeutettuja vaatimuksia. Heidän oleelliset etunsa ovat tässä kysymyksessä. Heidän asemansa on välttämättä parannettava.
HELMI. Mutta ei suinkaan tällä keinoin. Lakkoa en kannattaisi koskaan. Se on suorastaan hyljeksittävä taistelutapa. Se on kamala, sisällinen veljessota, ulkonaista sotaa paljoa pahempi eikä miltään siveelliseltä kannalta puolustettavissa.
HERTTA. Semmoinenkin sota voi nykyaikaan käydä välttämättömäksi.
HELMI. Ei, ei. Minä olen rauhan aatteen puolella. Sovittelulla ovat riidat ratkaistavat.
HERTTA. Se ei ole likimainkaan tässä maailmassa mahdollista. Voima se asiat ratkaisee.
HELMI. No, sanoppas nyt sitte, mitä vaativat palvelijat? Suurempia palkkoja, vähemmän työaikaa ja paljon vapaata aikaa, s.o. aikaa huvitteluun, vallattomuuteen!
HERTTA. Sinulla on väärä ja ylimalkainen käsitys asiasta, Helmi.
HELMI. Niinkö? Minun käsitykseni mukaan olisi esim. kahdeksan tunnin työaika mahdoton. Mekin teemme enemmän työtä päivässä ja huvittelemme paljoa vähemmin, kuin palvelusväki. Ja mistä otetaan ne suuremmat palkat ja erityiset huoneet nykyajan palvelijoille?
HERTTA. Myönnän, että heidän toiveissaan, — en sano vaatimuksissaan, — on hiukan liioiteltua, vaan paljon on oikeutettuakin. Mutta niistä asioista puhutaan toiste. Minun täytyy nyt mennä.