MAGDA. Ha-ha-ha-ha! Sen minä olin unhottanut kokonaan. Siitä pitäisi muuten oikeastaan minun pyytää teiltä anteeksi.
KARPÉN. Tämän oivallisen rahan (sieppaa setelin Magdan kädestä.) otan minä ja lahjoitan palvelijataryhdistyksen lakkokomitean hyväksi.
HOLM. Kylläpä oli asiasi täpärällä, veli Sormunen, kun jo pestausrahakin oli otettu.
SORMUNEN. Elä sano muuta, elä sano muuta!
HERTTA (joka sillä välin on tuonut salista kandelaaberit ruokapöydälle ja sytyttänyt kaikki kynttilät.) Kas niin, hyvä herrasväki! Kun ruoka lienee valmista, niin ei saa antaa sen jäähtyä.
HOLM. Jaha! Totuus on lausuttu. Minunkin emäntäni on siis valmis. —
Tehkää niin hyvin: herra ja rouva Sormunen tähän keskelle.
MAGDA. Niin, kunniasijalle!
KARPÉN. Ja me muut ympärille. — (Kaikki istuutuvat paitsi Karpén, joka jää paikalleen seisomaan.) Ennenkuin minä istuudun ja voin nielaista yhdenkään palasen, täytyy minun vielä saada lausua sananen ja vierittää kivi sydämeltäni.
MAGDA. Mitä nyt vielä?
HOLM. Alku on kaunis ja lupaa äärettömän paljon.