— Mutta kello on jo niin paljon, että kohta voipi vieraitakin tulla ja vierashuoneet eivät vielä ole siivotut?!
— Siksi kuin vieraat tulevat, ehdin minä ne kyllä siivota, sillä vieraathan käyvät aina vasta kahden ja neljän välillä.
— S'ei ole sinun asiasi, mihinkä aikaan he käyvät, mutta huoneiden, sanon minä, pitää olla valmiit, kun minä nousen ylös, kiihtyi rouva kiihtymistään.
— Ne ovatkin silloin olleet valmiit, mutta tänään nousitte te ihan kuin tahallanne varemmin ylös, tuli Anna, hiukan tulistuen, sanoneeksi.
— Tahallaniko? Vai käyt sinä hävyttömäksi? Enkö minä saisi katsoakaan, mitä minun palvelijani tekevät?! Hävytön kutale!
Tämä viimeinen sana sai veren nousemaan Annan kasvoihin.
— Minä en ole mikään kutale! tiuskasi hän tulipunaisena.
— Mitäs sinä sitte olet koko aamun herran puolella tehnyt? sanoi rouva, yhä enemmän vihastuen ja kääntäen puhettansa siihen kohtaan, joka häneen kipeimmin kävi.
— Herra on pyytänyt minua aamuisin ensiksi hänen huoneitansa siivoamaan ja sentähden sen tänäänkin tein, muutoin olisin kyllä ehtinyt vierashuoneet valmistaa paljoa ennen teidän ylösnousuannekin, vastasi Anna ylpeästi.
— Herra sinua pyytää, vaan minä käsken, ja nyt käsken minä sinua tuossa paikassa laittamaan itsesi pihalle! huusi rouva, korottaen äänensä niin korkealle kuin suinkin. Samassa alkoivat jo kyyneleet kiertyä hänen silmiinsä.