Liisa kun kuuli Annan aikovan mennä "seuraan" ja tahtovan häntä sinne myöskin, ihastui tästä kovin ja oli heti valmis pyytämään lupaa, sillä hän muisti Annalle kirkolla lausumat varoitussanansa, että hän "valitsisi oikean tien", ja uskoi nyt visusti sanansa "langenneen hyvään maahan". Tuota pikaa olikin Liisa, luvan saatuansa, puettu ja tytöt lähtivät "seuraan", jonne mennessään Liisakin puolestansa kehoitti Annaa olemaan ystävällinen Oittista kohtaan. Siihen Anna myöntyi mielellään, vaan päivän tapauksesta ei hän hiiskunut serkullensa sanaakaan. "Seuraan" saapuivat tytöt juuri kun luento oli loppumaisillansa.

Sen loputtua ei pidetty pitkää lomaa, sillä tanssivien varpaita jo kutkutti ja he kiertelivät salia, vilkkaasti puhellen keskenänsä sekä kärsimättöminä odottaen tanssin alkua. Näyttämölle, jonka esirippu oli ylös vedetty, oli kannettu jo nuottitelineitä ja kohta nousi sinne seitsemän miestä, jotka puhuivat keskenänsä saksaa. Ne olivat soittajat. Siellä oli kaksi viulua, violonselli, bassoviulu, klarinetti, huilu ja torvi. Klarinetti antoi äänen ja kaikki muut soittokoneet alkoivat sen mukaan kakistella ääniänsä, josta syntyi tuota korvia vihlovaa vikinätä ja pörinätä, jota kuulee joka paikassa, missä kaksi tahi kolme soittokonetta yhteen tulee. Kun sitte kaikki olivat saadut asianomaiseen kuntoon, ilmestyi näyttämölle hännystakkiin ja valkoiseen kaulaliinaan puettu pitkätukkainen "kapellimestari", joka välistä itse soitti, tarpeen tullessa, ensimäistä viulua kahdeksantena miehenä. Tämä oli myöskin saksalainen tahi pikemmin juutalainen, mutta niitä epämiellyttäviä juutalaisia, jotka ovat valkoverisiä ja punapartaisia ja joiden kasvot ovat täynnä kesakkoja. Hän istuutui ensin soittajien keskelle ja napautti kaksi napausta tahtipuikollaan nuottitelineeseen; sitte, puolen minutin kuluttua, nousi hän ylös, meni oman nuottitelineensä eteen, napautti taas kaksi kertaa ja nosti kätensä kuin lentoon lähtevä kotka levällensä. Ja kun hän sitte yht'äkkiä teki rajun liikkeen päällään, käsillään, jaloillaan ja koko ruumiillansa, päästivät soittokoneet kukin oman vikinänsä ja pörinänsä ja pitkäveteisen, kuluneen valssin sävelmä hajoitti tuossa paikassa keskellä lattiaa kävelevät pitkin seiniä. Mutta kuin saaliinsa päälle syöksyvät pedot, riensivät "kavaljeerit", takertuen toinen toisensa jalkoihin, "daamiensa" luo ja veivät heidät huimaan pyörteeseen, muodostaen siellä täällä parien väliin aukkoja ja toiseen paikkaan taas niin sekavan, hyppivän ja huojuvan ryhmän, että tuskin koskaan luuli heidän voivan siitä selviintyä. Vaan kuin taikasauvalla selvitti vyyhden kohta kapellimestarin tahtipuikko ja parit pääsivät taas entiseen vauhtiinsa kiitämään lattiaa pitkin, milloin törmäisten vasten toisiansa, milloin astuen toistensa varpaille, milloin, ollessaan ikäänkuin kaatumaisillaan tasapainosta, antaen kyynärpäillään survauksia tuoleilla, seinän vierustalla, istuvien kasvoihin ja rintaan. Ja vaikka hiki jo virtana valui kasvoilta, täytyi, toisen heitettyään, heti ottaa toinen ja taas kiitää ja pyöriä, pyöriä ja kiitää, siksi kuin johtajan puikko alkoi väsyä, tahti harveni ja soitto vähitellen päättyi.

Anna sai alusta alkaen jo tanssia paljon, sillä hänellä oli kavaljeereja kosolta, ja usein oli Liisakin lattialla. Etenkin tanssitti Liisaa eräs rautatien mies. Kultaseppä Oittinen ei valssia tanssinut.

Valssin loputtua tulvi iso osa ihmisiä ravintola- ja tupakkahuoneisiin, täyttäen ne ei ainoastaan omilla ruumiillansa, vaan vieläpä niin paksulla savulla, että siellä oli kuin sumuisella merellä. Ne taas, jotka saliin jäivät, lepäsivät kuka miten innokkaasta työstänsä, toiset istuskellen, toiset taaskin salia kiertäen, vaan kaikki olivat punaiset kuin saunamiehet, ja löyhöttelivät nenäliinoin ja viuhkoin hikisiä kasvojansa. Ja tanssia seuraavalla loma-ajalla kokoontui lauluseura saliin ja ensin lauloi mieskööri pari laulua ja sitte sekakööri muutamia, osottaen jommoistakin taitoa yhteislaulannossa. Äänetkin olivat, huolimatta salissa vallitsevasta kuumuudesta, hyvässä kunnossa ja varsinkin kuului sopranojen joukosta korkea, heleä ääni.

Tämän jälkeen tanssittiin sitte ensimäinen katrilli ja siihen oli kultaseppä Oittinen jo ehtinyt pyytää Annaa ennen kuin ensimäinen merkkikään oli soitettu katrilliksi. Ja ensimäisinä oli tämä pari paikkaakin itsellensä valitsemassa, kavaljeerilla kun oli niin paljon puhumista daaminsa kanssa. Ennen kuin oikea soitto ja tanssi oli alkanut, näkyi kuitenkin niinkuin ei heidänkään puheensa vielä olisi oikeaan vauhtiin päässyt, vaikka Oittinen kyllä ajatuksiansa ponnisteli ja Anna niiden syvämielisyyttä aprikoi. Mutta sitte, kun ensimäiseen "tuuriin" päästiin ja "figureeraamaan" ruvettiin, niin silloin vilkastui puhelukin ja kävi oikeaksi "resonemangiksi".

— Se oli todellakin vahinko, ett'ette ollut tämänpäiväistä esitelmää kuulemassa, se kun oli niin hupaisa, että oikein, puhui Oittinen sillä välin kun "sekondi" tanssi.

— Niin kuului olleen, vaikk'ei ne sitä ylipäänsä ole. Ne nuoret ylioppilaat tahtovat aina liian oppineesti… Minä kuulin kerran luennon Porthanista, enkä muista siitä yhtään vuosilukua, vaikka niitä siinä niin paljon lueteltiin. Vahinko todellakin, että myöhästyin, sanoi Anna.

— Onkos teillä sunnuntaisinkin niin paljon työtä, koska ette kerinnyt tänne aikaisemmin?

— No, o-onhan sitä aina, kuului Annan hiukan epäröivä vastaus, ja hän katsahti alakuloisesti maahan.

— Senpä tähden se oma koti onkin parempi, kun ei tarvitse toisen käskettävänä olla…