Katrillin loputtua kysyi Oittinen Annalta, tahtoisiko hän lähteä ravintolaan jotakin nauttimaan. Mutta sinne ei Anna tahtonut mennä, vaan koska "mestari" oli niin hyvä ja tarjosi hänelle, niin söisi hän kyllä mielellään, siellä salissa, vähän jäätelöä. Ja Oittinen meni ja tilasi kaksi annosta jäätelöä, jotka hän käski ravintolan palvelijan tarjottimella tuoda sisään.
Sillä välin kuin Oittinen oli jäätelöä tilaamassa, oli Liisa tullut ja istuutunut Annan viereen.
— No, mitä hän sinulle puhui koko katrillin ajan, kun te niin toimessanne olitte?
— Mitäs? Loruja vain, vastasi toinen.
Samassa tuli Oittinen takaisin ja hänen jälessänsä tarjuri, tuoden jäätelöä. Kun Oittinen näki Liisan istuvan Annan rinnalla, tarjosi hän Liisalle oman annoksensa ja käski palvelijan tuoda vielä yhden lisää. Tämä teko sai Liisan perästäpäin sanomaan Annalle, kun Oittinen oli mennyt pois:
— Näetkös nyt, ett'ei hän ole saita ollenkaan, niinkuin vanhatpojat tapaavat olla; antoi oman osansa minulle ja vielä pyysi itsellensä uuden.
— Tak shtoshe? [Entäs sitte?] Huono kavaljeeripa hän olisi ollut, ell'ei hän niin olisi tehnyt, vastasi Anna.
— Niinmuodoin on hän hyvä kuitenkin, niinkuin minä sanoin? härnäsi
Liisa ja iloitsi itse aivan kuin hän olisi suuren voiton voittanut…
Ja sinä iltana tanssittiin "seurassa" vielä monet valssit, polkat, masurkat ja katrillit, vieläpä kahdesti tansseista kaikkein kauniin tanssi, lancierkin, vaikk'ei siitä kuitenkaan voi sanoa, että sitä kauniisti tanssittiin, se kun vaatii niin verrattoman paljon suloa. Mutta ahkerasti kaikkia tansseja tanssittiin, minkä todisti sekin, että viimeiseltä tuntui aivan kuin höyrypannussa olisi oltu.
Tämä kuumuus ei kuitenkaan estänyt muutamia ihmisiä sisällisesti hehkumasta. — Uutterasti ja innokkaasti pyöritti Oittinen Annaa ja väliin Liisaakin polkassa ja kun kolmas katrilli tuli, meni hän jälleen Annan luo ja sanoi: