— Eikös sitte sydäntänsä tällaisissa asioissa kysyä pidäkään, vaan päätänsä ainoastaan? puuttui vihdoin Annakin puheeseen.
Ämmä naurahti yhden kerran kuivasti.
— Raha voittaa nykyään sekä sydämen että pään. Yksinkertaista sydäntä kaikki halveksivat, sydämetöntä järkeä pidetään usein kyllä suuressa arvossa, mutta rikkaus, missä muodossa tahansa, vie kuitenkin voiton kaikilta.
— Mutta jos voisi samasta löytää hyvän sydämen, ymmärryksen ja rikkauden…?
— Ei ne sovi yhteen. Kaksi niistä välistä kyllä, vaan kaikki kolme — melkein ei koskaan.
Anna tahtoi tätä vastustaa muistaessaan hovineuvosta, jolla hänen mielestänsä oli kaikki nämät ominaisuudet. Ja sydämestänsä ei hän löytänyt rahtustakaan rakkauden tunnetta Oittista kohtaan, vaan sen sijaan oli se kokonaan tuon toisen valloittama.
— Vaan jos on vara valita, niin valitsee aina sydämensä mukaisen rikkauden, muodosti Anna ajatuksensa.
— Mutta sydänpä vie paljoa useammin harhaan kuin mikään muu, ell'ei kokemus tule avuksi. Ja sitä varten on Jumala sellaisia ihmisiä luonut, jotka voivat toisia tässä asiassa auttaa. Minäkin olen vanha ja kokenut ja tunnen asiat ja sen voin sanoa, että sellaista miestä ette saa koskaan, kun se on, jota teille nyt tarjotaan, — puheli ämmä, ikäänkuin pahastuen Annan epäröimisestä. Ja hetkisen vaitiolon jälkeen kysyi hän pontevasti:
— Minkä vastauksen käskette siis antamaan kultaseppä Oittiselle?
Anna ei antanut heti vastausta. Hän rupesi miettimään.