— Ei! Älä mene! Jää tänne yöksi, niin rukoillaan yhdessä! Sinä et saa mennä, Anna!
Vaan toinen oli jo menossa ulos.
— Anna, hoi!
— Toisen kerran! vastasi tämä.
— Kuulehan, Anna! Sanohan edes, missä sinä asut.
Anna sanoi ja astui portaita alas.
— Hyvästi sitte, rakas Anna! Rukoilehan Jumalaa maata pannessasi, huusi Liisa hänen jälkeensä ja palasi keittiöön.
Ja sade pieksi ikkunoita, muodosteli suuria lätäköltä ja virtoja kivikadulle ja ankara tuuli kaasuliekkejä lekutteli…
IX.
Annan kerran tuohon kurimukseen jouduttua, oli arvattava, että hän alkaisi pyöriä sen mukaan ja joutuisi lopullisesti virran vietäväksi. Sillä hän oli niitä luonteita, joita hirvittää, joiden päätä pyörryttää katsoa taaksensa, vaan jotka suinpäin syöksyvät eteenpäin, tuli mikä tuli.