'Kuulutus!
Tänä päivänä kello 10 edellä puolen päivän myödään julkisella huutokaupalla kauppias Heikki Jaatis-vainajan konkurssipesään kuuluvaa kaikellaista irtainta omaisuutta, niinkuin huonekaluja, sänky-, liina- ja käymävaatteita, hopea- ja kulta-kaluja, porsliini- ja muita astioita y.m., y.m., joka täten halullisille ostajille ilmoitetaan. J:ssä 24 p. Heinäkuuta 1887.
Viran puolesta:
Kustaa Karén.'
Kaupunginpalvelija kääntyi ja lähti seuraavaan kadun kulmaan, koulupojat juoksivat pois, ikkuna paukahti kiinni ja kauppapalvelijat menivät takaisin tiskiensä taakse.
Kauppias Jaatis-vainajan ennen uhkeassa salissa oli kaikki mullin mallin. Entiset kauniit, leveät uutimet, jotka peittivät ikkunat kokonaan ja riippuivat kullatuissa karniiseissa, olivat poissa. Myöskin ovista olivat paksut verhot otetut pois lisäämään salin alastomuutta. Muutama vuosi sitte Pietarista ostetut, pähkinäpuusta tehdyt ja tummanpunaisella kukitetulla samettikankaalla peitetyt huonekalut vetelehtivät husin hasin siellä täällä nurkissa ja seinustalla. Hyllypöytä seisoi tyhjänä oven suussa ja sen päältä olivat kaikki pienet porsliinikoristukset siirretyt kalliin Beckerin soitikon tomuiselle kannelle, jonka edessä seisoi rivittäin muutamia suuria kasveja, lehdet riipuksissa. Keskelle salia oli useimmista pöydistä yhdistetty yksi pitkän pitkä pöytä, jonka päälle, päästä päähän, oli lajiteltu pöytäliina- ja lakanakääryjä, pyyhkeitä, suuliinoja, juoma- ja ryyppy-laseja, kulhoja, lautasia, kahvikuppeja, veitsiä, haarukoita, hopealusikoita — suuria ja pieniä — kastrulleja, läkkiastioita, riehtilöitä ja kaikellaisia muita kaluja, mitkä eivät katsojaa kummastuta, kun vain ovat ruokahuoneen kaapissa tahi kyökin hyllyillä. Pöydän takana istui paperinsa ja mustepullonsa ääressä, kynä korvan takana, neuvosmies, jolla oli huutokaupan pitäminen toimenaan. Hänen ympärillään ja edessään, aina oven suuhun asti, tungeskeli kaikellaista kansaa, jotka hiekkaisilla jaloillaan tallasivat salin ennen kiiltävän-keltaista lattiata. Takimaiset ihmiset eivät nähneet neuvosmiestä, kuulivat vain, kun hän käheällä äänellään huusi:
— Tässä menee taaskin yksi tusina kahvikuppeja. Oikein kauniita, läpikuultavia, japaanilaisia! Mitäs niistä tarjotaan?
— Kolme markkaa, huusi joku.
— Kolmeko markkaa?! Oh-hoh! No jo se on liian vähän tämmöisistä, joista ehkä on kolmesataakin annettu. Mutta olkoon menneeksi: kolme markkaa ensimäinen…
— Kolme ja viisikymmentä!