— Kol…
— Viisi markkaa!
— Viisi markkaa — ensimäinen… viisi markkaa… toinen…
— Kuus'!
Ja niin jatkui huuto, kunnes vasara pamahti ja kauniit, läpikuultavat, japaanilaiset kahvikupit polkuhinnasta aivan joutuivat erään paksun "matamin" käsiin.
Kädet korkealla, tavaraansa kantaen, tunkeutui "matami" joukon läpi, vähä väliä innokkaasti lausuen: "päästäkää, päästäkää!" Ja kun jäänmurtajan edessä lohkeni sakea kansanlauma hänen kookkaan vartalonsa ja hirveän ison, hyllyvän vatsansa edessä. Toisinaan takertuivat hänen virttyneen, kellahtavan waterproofinsa siivet jonkun hakaseen tahi nappiin ja silloin viskasivat hänen pienet, harmaat, lihaviin poskiin vajonneet silmänsä nenän päässä riippuvien pyöreiden silmälasien läpi syylliseen vihaisen katseen. "Aina sitä pitää jotain olla…", puhkui paksu matami ja kansa nauroi tälle ikuiselle huutokaupoissa kävijälle, joka intoili ja hikoili omassa elementissään.
Soitikon luo päästyään, laski matami kahvikuppinsa sen kannelle ja sopotti itsekseen: "sepä oiva kauppa, sepä oiva kauppa." Likellä sattui seisomaan muuan herra, joka näytti matkustavaiselta, ainakaan ei matami tuntenut häntä sen kaupungin asujaimeksi. Aivan odottamatta kääntyi matami hänen puoleensa ja alkoi puhua innokkaasti:
— Katsokaas, herra, nämä kupit täytyi Jaatis-vainajan ostaa poikansa ristijäisiksi. Minä sanoin: täytyi, sillä semmoinen oli tässä talossa kuranssi, että mitä rouva tahtoi, se herran täytyi tehdä, saattoipa sitte tahi ei. Ja kovassa piehkinässä se miesparka…
— Seitsemän markkaa viisikolmatta — ensimäinen, kuului neuvosmiehen huuto.
— Viisi penniä lisää, kiljahti matami. Mitäs ne myökään? Jassoo! Enpä minä siitä serviisistä huolikaan, vadit olivat kaikki halenneet. Niin, kovassa piehkinässä se mies-parka oli yhtämittaa, räpätti matami, kääntyen jälleen tuntemattoman herran puoleen — yhtämittaa siitä päivästä, kun tuon linnun taloonsa toi. Mutta eihän herra näy tuntevan koko historiaakaan — se on hauska historia — ja eihän herra ole varmaan sitä lintuakaan nähnyt? Ei? No niinpä onkin! Herra tulee tänne, niin minä näytän, — ja matami veti herraa hihasta.