Eikä sanaakaan enää.
Rautatien asemalla hän kiitti patruunaa kyydistä ja sanoi hyvästi. Nytkään ei hän katsonut häntä kasvoihin, mutta sielullaan näki hän hänen vetiset, kiiluvat silmänsä ja pitkän, riippuvan, riettaan alahuulensa. Ja oikein tuntui helpolta hengittää, kun juna kiidätti häntä kauemmaksi tältä asemalta.
Eikä hän sanonut rouvalle koskaan mitään tuosta tapauksesta, mutta sulhasellensa, ennen häitään, kertoi hän kaikki tyyni, tarkkaan.
Pietarissa v. 1890.
"ELÄMÄÄNSÄ KYLLÄSTYNYT"
Tällä päällekirjoituksella luettiin kerran sanomalehdissä seuraava uutinen:
"Maanantaiaamuna heittäytyi nuori naisihminen mereen lähellä Ruoholahden rantalaituria. Kun hänet autettiin ylös, oli hän sanonut: 'antakaa minun kuolla, ei minusta enää kukaan huoli…'"
Kuka hän oli? Miksi tahtoi hän hukuttaa itsensä?
Sattumalta sain kohta tämän tapauksen jälkeen vastauksen näihin kysymyksiin ja koetan nyt panna koko kertomuksen paperille semmoisena, kuin sen kuulin.
* * * * *