— Mitäs ois' asiaa?
— Vai mitä asiaa? — mummo hymähtää. — Niinkuin ei ne herrat jo minun asiaani tietäisi.
— Mistä ne kaikki tietää? Vähäkös niitä on asioita?!
— No, ka niin. Vaikka johan se kolmatta kymmentä vuotta minun asiani on vireillä ollut, vaan ei tahdo tolkkua lähteä mistään. Ei, vaikka itse annoin Hatsinassa Keisarille valitukseni: omakätisesti sen vielä ottikin, kun vaunuissa ohi ajoi, ja lupasi toimittaa…
— Milloinka niin?
Ka, silloin… mikä siitä lie kymmenkunta vuotta.
— No? Ettekö sen koomin ole mitään tietoa asiastanne saanut?
— Enkä. Herrojen teille se on varmaan Keisarinkin päätös jäänyt.
— Miksi sitä täältä tulette kuulustelemaan? Ettehän sitä tänne ole antanut.
— Tännehän se, kuulen ma, on lähetetty.