Nyrhi. Sotaväkeä, tietysti, pantiin liikkeelle. Kansa muka kapinoi. Mutta oikeus se lopulta sittenkin voitolle pääsi Belsebubin joukoista. Niilo Dacke oli johtajana ja johti kansaa, kuin enkeli. Kaksi kaupunkiakin he valloittivat ja sotajoukot joutuivat tappiolle. Silloin täytyi herrojen taipua. Ja kun kuningas näin sai kaikki herrojen vääryydet tietää, niin heti paikalla vähennettiin veroja.
Kansassa (äänekästä mielihyvän ilmaisua). Kas niin! — Sepä vasta! — — Niin sitä pitää! — Voitto tuli!
Riitta. Mitäs minä olen kuullut kerrottavan, että sotajoukot sitte olivat voittaneet talonpojat ja että niitä oli sakoitettu ja majoituksilla rangaistu ja että Dacke ammuttiin kuoliaaksi.
Nyrhi (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin kertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti häntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette, ett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme nylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.
Kansa. Ei! Ei! Ei!!!
Nyrhi. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri taloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle. Eikö niin?
Kansa. No niin! — Tietysti! — Päätetty on!
Nyrhi. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa naapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu syntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?
Kansa (nostaen kätensä). Yhtenä miehenä! Kaikki!
Nyrhi. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa siis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin, kun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!